sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Yhteishaut tehty!

Huh, viime viikko meni jännittäessä milloin käy kutsu yhteishakutilaisuuteen.. Pelottavaa, mutta kyllä se sieltä loppuviikosta silti tuli, allapa alat joille hain:

1. Kuvallisen ilmaisun perustutkinto, kuva-artesaani
2. Kauneudenhoitoalan perustutkinto, kosmetologi
2. Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto, media-assistentti
4. Tieto- ja viestintätekniika perustutkinto, datanomi

Jep, viisi oli siis maksimi mutta en löytänyt kuin neljä kiinnostavaa alaa. Muut suuntautuvat taiteellisille aloille datanomia lukuunottamatta, joten kaikki ovat varmasti omalla tavallaan mielenkiintoisia!

1. Kuvallisen ilmaisun perustutkinto on juuri se, mistä olen aina haaveillutkin, paljon piirtämistä, valokuvausta sun muuta käsillä tekemistä. Tähän tosin on pääsykokeet joten peruskoulun numeroita ei katsota muuten kuin että pääsee "pääsykoepäivään".

2. Kosmetologi on toisena vaihtoehtona sen takia että haluan oppia hiukan kauneudehoidosta ja tällä perustutkinnolla pääsen alkuun. Jos pääsen tänne niin varmaan tästä jatkan sitten jonnekin meikkauspuolelle taikka sitten opiskelemaan kosmetiikkamyyjäksi.

3. Tämä on aika turha valinta, samoin kuin nelonen, sillä olen aika varma että pääsen kosmetologiksi opiskelemaan ellen sitten pääse kuvallisen ilmaisun puolelle. Tämäkin on mukavaa, kaikkea graafiseen suunnitteluun liittyvää!! Tännekin on pääsykoe.

4. Tämä on sitten viimeinen, tänne ei ole pääsykoetta eikä muutakaan tuollaista, pelkillä pisteillä sisään. Viimeinen vaihtoehto, ei sisällä niinkään luovuutta.

Jos en pääse mihinkään noista niin pidän varmaan välivuoden tai haen jälkihaussa OKSAan tai jonnekin alalle mitä on vielä vapaana.

Tälläistä tällä kertaa, joskus saatte sitten esittelyn minusta!

3 kommenttia:

  1. Uu, haetpa jänniin paikkoihin :D! Kerro sitten millaista pääsykokeissa on :DD

    VastaaPoista
  2. :D Mielenkiintoisia paikkoja sulla 8) Oli aivan ihanaa nähdä tuolla lemppareissa että tykkäät sivuistani<3

    p.s Nurkallani on uusi banner, siis olisi ihanaa että vaihtaisit sen :)

    VastaaPoista
  3. Valokarhu: Teenkin pääsykokeista oikein ison postauksen!!

    Maitis: Vaihtelen sen uuden bannerin tänne sekä Hansimsiin lähiaikoina!

    VastaaPoista

Kaikenlainen palaute on tervetullutta (pysytään silti asiallisellal pohjalla) ja vaikka kommentoisitkin vanhaan postaukseen, luen ja vastaan siihenkin!

Kiitos kommentistasi! :)

In English or in Finnish, please :)