lauantai 1. toukokuuta 2010

Kulttuuripäivä

Mahtava päivä! Siis kävimme viime torstaina kouluni ysiluokkalaisten kanssa (mukaan mahtui muutama kasiluokkalainenkin osan yseistä jäädessä koululle) Tampereella!

Lähtö Tampereelle oli kello 11.30, ennen tätä oli kaksi tuntia kotitaloutta ja lastenkutsut (pläh!) + kolmas tunti enkun koe.
Kävimme aluksi Tampereen Vapriikissa tutustumassa siellä tällähetkellä oleviin näyttelyihin, opastuksen saimme Karhun vuosi-näyttelyyn. Alkuun oli mukava mutta loppua kohden oppaamme luki kaiken paperista ja selitti hiukan liikaa.

Kun viimeinkin lähdimme Vapriikista pois, suuntasimme kohti Pyynikin näkötornia. Oman budjetin mukaan sai juoda munkkikahvit, osa käväisi vain tornissa. Itse en tehnyt kumpaakaan, olin tällöin vielä hekkulakossa (munkkikahvi) + pelkään korkeita paikkoja (ei siis näkötorniin asiaa)
Kun munkintäyteisen mahojemme kanssa pääsimme ahtautumaan bussiin pääsimme viimeinkin hiukan itsekin tutustumaan Tampereeseen; bussimme jätti meidät Koskikeskuksen eteen. Tämä porukka, jossa kuljin mukana, oli aivan mahtava! Tutustuimme hiukan ensin Koskikeskukseen, mutta yksi porukastamme huusi kuitekin haluavansa syömään, joten päädyimme Amarilloon.

Ruokani maksoi 16.90, erittäin halvalla päästiin siis! (Nämä velottavat "Jäävedestä" euron..) Söin numeron 23, ei hajuakaan minkä niminen annos oli.

Syönnin jälkeen meillä oli joku puolitoista tuntia aikaa ja päädyimmekin pyörimään kaupungille. Karkit napattiin takaisin menomatkalle mukaan ja muuten "oltiin vaan ja hengailtiin, kun bussia odoteltiin.." (Popedaa, ja tiedetään, maailman huonoin muunnos XD)

Menomatkalla pysähdyttiin Oriveden Absille, osa söi jonkin pienen hamppariaterian, osa ei mitään.

Kello olikin jo n. 00.30 yöllä kun tultiin takaisin kotiin, suoraan suihkuun ja nukkumaan. Ja aamulla tukka puff, siinä sitten yrität asetella sitä kunnolla.. Mutta vappuperjantaista toinen postaus erikseen!

4 kommenttia:

  1. hoo, tampere 8D ite on tullu käytyy siel paljonki, koska meil oli mökki orivedellä. :P

    VastaaPoista
  2. Ite olin vasta toista kertaa elämäni aikana, ekan kerran Särkkiksellä ja toisen nyt :) Oli sen verran mukava paikka että voisin vaikka muuttakin sinne asumaan!

    VastaaPoista
  3. Aika kivoissa paikoissa kävitte, Pyynikillä on tosi kaunista :)

    VastaaPoista
  4. Pyynikillä on tosiaankin kaunista! Tahtoo takaisin Tampereelle!

    VastaaPoista

Kaikenlainen palaute on tervetullutta (pysytään silti asiallisellal pohjalla) ja vaikka kommentoisitkin vanhaan postaukseen, luen ja vastaan siihenkin!

Kiitos kommentistasi! :)

In English or in Finnish, please :)