lauantai 9. lokakuuta 2010

Viikon ostokset - 39 & 40 , v. 2010

Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsin, aloitan uuden sarjan nimeltään Viikon ostokset. Käsittelen siinä mitä olen ostanut viikon aikana ja aikaisemmasta postauksesta poiketen kerron myöskin syömisenä jne koska haluan realistisen kuvan siitä, mihin raha katoaa! Toivottavasti pystyn näin hiukan paremmin kartoittamaan mihin sitä rahaa oikeen syydän ja paljon sitä kuluu!

Ennen varsinaisen jutun alkua, haluan kertoa hiukan asiaa. Eilen kun oli tarkoituksenani jäädä koulun jälkeen etsimään perusmusta huppari ja uudet gollegehousut, menin tarkistamaan tilini saldon automaatille ja siellä olikin harvinaisen ikävä yllätys; jäljellä oli vain 5,38€.. Kello oli kuitenkin sen verran että ehdin vielä yhden linkkiin ja olin jo kahden aikaan kotona..

Tämä pisti kuitenkin ajattelemaan, olen ennen ajatellut ettei minulla voi mennä saldo mitenkään alle 20€, olenhan ennenkin käyttänyt rahaa hyvin säästäväisesti. Nyt kuitenkin tajusin, että opiskellessani kaupungissa rahaa menee aivan erilailla kuin peruskoulussa täällä pikkukylällä.. Joten päätin aloittaa tämän sarjan senkin pohjalta, varsinainen idea tuli kuitenkin Charming Nailsin sivupalkista, kiitokset siis sinne!

Nyt kuitenki varsinaiseen asiaan; ostoksiini. Alla on viikon 39 ostokset:
27.09.2010
- Kalpis (karkkiiii.. :) 5.76€
28.09.2010
- Anttila (...) 6.00€
29.09.2010
- Suomalainen kirjakauppa (Unikirja) 10€









30.09.2010
- Anttila (...) 12.35€
01.10.2010
- Sokos (Lumene peitevoidepaletti, Fussy piikkikampa, Perinteinen käsivoide - Lemon) 13.35€

- RAX (kaverin synttäreiden kunniaksi käytiin syömässä, minä tarjosin) 15.95€

YHT.  63,41€ (voiherranjumala..)

Viikko 40, 2010

04.10.2010
- Cafe Picnic (kahvi) 1.7€
- Hesburger (juustoateria) 3.95€
- Suomalainen kirjakauppa (Himoshoppaajan vauva) 9.95€









- Sokos (FREEMAN Face Creamy Scrub, FREEMAN bare foot - jalkavoide) 9.50€

05.10.2010
- K-Kenkä (pohjalliset, vanhemmat maksaa takaisin) 4.95€
07.10.2010
- Herburger (juustoateria) 3.95€
- Sokos (leffa Notting Hill) 7.95€








08.10.2010
-  H&M (LAUKKU <33) 24.95€
 (Tuosta laukusta olen ylpeä, tätä tulenkin käyttämään hyyyvin pitkän aikaa!)

YHT.  66,70€ (voiherranjumala.. voi herranjumalalallaa....)

YHTEENSÄ 130 EUROA JA 11 SENTTIÄ KAHDEN VIIKON AIKANA!! Mitä helvettiä mulle on tapahtunut?!?! Jos olisin vielä viime keväänä kuluttanut noin paljon kahden viikon aikana olisin itkenyt itseni uneen! Mutta ei, en tänä vuonna.. Ja osan kuitit olen tunkenut jonnekin enkä edes muista mihin olen nuokin osan rahat kuluttanut!! Miten tämä VOI tapahtua minulle, joka on aina ollut niin tarkka rahojensa kanssa? Ei ole totta.. Tämä vielä siihen päälle että tänään on muutenkin ollut huono päivä.. Joskohan tämä päivä olisi  hiukan parempi. (en jaksa nyt ruotia noita ostoksia, katsotaan jos saan aikaiseksi myöhemmin..)

EDIT// Muahahahha, muutinkin nimen! Se kuuluukin tästä lähtien Viikon törsäykset!

4 kommenttia:

  1. Mutta jos kaikki on tarpeellista niin eihän tuo nyt niiiin iso raha ole! (kai)... Mut toi laukku on kiva. :D

    VastaaPoista
  2. Kun noista ei mikään periaatteessa ollu pakollista lukuunottamatta tota laukkua!! Siinähän se just onkin, en suris yhtään jos ees puolet olis ollu tarpeellista, muttakun noista ei ollu tarpeellista edelleenkää kun toi laukku nii siks... :DD Mut toistaalta kun ajattelee nii ei ainakaan tarvii ostaa samoja asioita kalliimmalla nykysten tuotteiden ja noiden ostettujen loputtua!! :DD

    VastaaPoista
  3. Kiva laukku :D ei kai toi nyt niin iso raha oo :) paitsi ehkä sulle jos osaat käyttää rahoja yleensä järkevästi.

    VastaaPoista
  4. Yleensä käytän sen pari kymppiä kuukaudessa, joten mulle toi on aivan liian iso raha! Ja laukusta pidän itsekin, se on nykyään silmäteräni! :D

    VastaaPoista

Kaikenlainen palaute on tervetullutta (pysytään silti asiallisellal pohjalla) ja vaikka kommentoisitkin vanhaan postaukseen, luen ja vastaan siihenkin!

Kiitos kommentistasi! :)

In English or in Finnish, please :)