lauantai 19. maaliskuuta 2011

Toinen lukioviikkoni.

Jännä kyllä, toinen lukioviikko ei tuntunut ollenkaan niin rankalta kuin tuo ensimmäinen. Luultavasti johtuu siitä, että tällä viikolla olin jo tottunut pitkiin päiviin ja aineisiin ja läksyihin ja kaikkeen :)

Olen tässä hissukseen tehnyt postausta, jossa kerron elokuvista joita omista/joita tykkään katsoa. Postaus on muuten valmis, kuvat ovat vain muokkaamatta. Ajattelin tehdä sen tänään tai huomenna valmiiksi ja ajastaa ensi viikolle.

Olen myöskin kirjoitellu paria leffa-arvostelua sekä postausta, jossa kerron mitä on tullut hankittua tässä lähiaikoina. Nyt kun katson tuota listaa jonka tein itselleni, se näyttää suuntautuvan aika yksitoikkoisesti elokuviin.. Toki sieltää löytyy pari kynsijuttuakin, mutta suurin osa on elokuvia :D

Ajattelin muuten aloittaa säästämisen uuteen putkeen (objektiiviin siis), ketuttaa kun tuossa nykyisessä ei ole kuvanvakaajaa ja kun joutuu käyttämään hiukkasenkin pidempää valoitusaikaa, kuva heilahtaa ellei käytä jalustaa. Ja jalustaa kun ei jaksa kaikkialla kuljettaa mukana :) Toki voisin käyttää salamaa, mutta kameran sisäisellä salamalla ei tule asiasta melkein ikinä mitään, se on vaan niin huono :DD Kirjoittelen sitten asian edistymisestä tännekin, jahka nyt saan aikaiseksi. :D

4 kommenttia:

  1. noi postausjutut kuulostaa tosi kivoilta :D

    VastaaPoista
  2. Täytyypä siis jatkaa suunnittelua/toteuttamista :D

    VastaaPoista
  3. Moii, minulle on nyt vähän epäselvää tämä että missäköhän sinä nyt käyt koulua? :D Ja mitä? Lukiota, amista vai mahista vai mitä?

    VastaaPoista
  4. Niin siis käyn kaksoistutkintoa, amiksen puolelta Audiovisuaalista viestintää JAO:lla ja lukion puolta Sepän lukiossa JKL:ssä tämäkin (itse asiassa samassa rakennuksessa). :) Voisin kirjoittaa tästä aiheesta kunnollisen postauksen niin selviäisi asiat kaikille sitten siitä :)

    VastaaPoista

Kaikenlainen palaute on tervetullutta (pysytään silti asiallisellal pohjalla) ja vaikka kommentoisitkin vanhaan postaukseen, luen ja vastaan siihenkin!

Kiitos kommentistasi! :)

In English or in Finnish, please :)