maanantai 19. maaliskuuta 2012

Kerran käytiin keilaamassa

Tässä yhtenä päivänä viime viikolla päätettiin lähteä keilailemaan. Ittelläni ei ollut mitään käsitystä että täällä edes oli keilahalli, luulin että Carrefourin & Habaneras Centro Commercialin luona oli vaan kasinoita ja leffateatteri. Onneksi oli taas kerran kokeneempi opas matkassa, ei jääty ihan rannalle ruikuttamaan. Tuli muuten matkalla samalla tehtyä ensimmäinen taksimatka täällä Torreviejassa, liikenne on pikkasen erilaista kun Suomessa – mitä sitä suotta liikenneympyrään hiljentään, pääseehän siitä läpi kun laittaa mutkat suoriks… Pakko sanoa että parissa vaiheessa ihan oikeesti pelotti, täällä kun on lyhyt katu, sitten tulee heti STOP-merkki johon hiljennetään niin että justiinsa jarrut pohjaan ennen kuin ollaan kohilla, jonka jälkeen sitten taas kaasu pohjaan ja sama pysähtyminen heti parinkymmenen metrin päähän seuraavan STOPin kohalle… Huhhuh :) Ja bussit on sitten aivan oma lukunsa…
Aiheesta takasin kukkaruukkuun – Keilaaminen täällä ei kyllä oo tosiaan kallista; meitä oli kolme keilaamassa, pelattiin pari kierrosta per pää ja hinnaksi tuli yhteensä 9.00e – tähän sisälty kengät kanssa.

Päätettiin jo tuolla ekaa kertaa käydessä että takasin mennään, jos ei keilaamaan niin muuta kokeilemaan. Aukioloajat jäi vähän epäselviks, mutta luulen että on aika iltamyöhään auki kun me mentiin tuonne vasta kasin tai puoli ysin aikoihin illalla, joten eiköhän se ainakin kahteentoista illalla ole auki. Täytyy tarkistaa asia kun käydään uudelleen :)

Sellaista tällä kertaa. Näissä postauksissa kestää aina vähän aikaa ennenkuin saan nää nettiin, meillä ei kämpillä ole enää nettiä – sekin muuten oli ihan persauksesta, kesti vaan puoltoista viikkoa ja makso sentään 30e. Asian olisi ymmärtäny kyllä jos oltais käyty joka päivä vaikkapa Iltalehessä tai katottu Youtubesta videoita, mutta kun oltiin pari tuntia illasta pelkästään Facebookissa! Hirveetä rosvousta tuollainen…

4 kommenttia:

  1. I SEE FISHIES!!!!!!! :DDDDD

    - Jaana

    VastaaPoista
  2. No nyt on sitten omaan ajotapaan hyviä vinkkejä tyyliin, ei näin :D

    Meillä elämä rullaa pienen navan ympärillä ;D Terkkuja Lauriksesta!

    VastaaPoista
  3. No joo, niitä täällä kyllä saa hyvin kerättyä! :D

    VastaaPoista

Kaikenlainen palaute on tervetullutta (pysytään silti asiallisellal pohjalla) ja vaikka kommentoisitkin vanhaan postaukseen, luen ja vastaan siihenkin!

Kiitos kommentistasi! :)

In English or in Finnish, please :)